Villapesä

pesävaalpun

Ampiainen ei tee pesää toisen reviirille. Valepesillä voi ehkäistä ampiaisten majoittumisen  pihan oleskelualueille. Harmaiden valepesien lisäksi vaaleanpunainen näyttää toimivan yhtä hyvin. Ampiaiset näkevät punaisen harmaan sävyissä.

Valepesä karkotti ampiaiset

Häädä ampiaiset

Hyönteisasiantuntija vähän puolesta ja vastaan

Pieniä pörröisiä valepesiä roikkuu nyt pihassa vähän siellä täällä. Pienet puolipesät taitavat olla ihan yhtä tehokkaita, kuin myynnissä olevat, muovikasseilla täytettävät isotkin pesät. Sellaista kokeilimme pari vuotta sitten. Toimi muuten, mutta ulkonäkö ja koko vähän häiritsivät.

Esimerkki valepesästä löytyy tästä linkistä. On aika iso, n. 30cm korkea.

 

valepesä2

Virkkaamani pesän puolikkaat ova n.7cm korkeita ja max 10cm leveitä. Nämä pesät on  Dropsin Eskimo villalangasta, jossa käsittelynä on vain värjäys. Pitäisi kestää hyvin ajottaista kastumista.

Ampiaisia ei kannata myrkyttää, niin kuin ei rikkaruohojakaan. Mehiläisten ohella kimalaiset ja ampiaiset hoitavat osaltaan hyötykasvien pölytystä. Ampiaiset osallistuvat myös tuholaistorjuntaan syöttämällä hyönteisiä toukilleen.

Ei myrkytetä mehiläisiä

Vinkki: Jos haluat ampiaisten ja mehiläisten jättävän sinut rauhaan, vältä houkuttelevia hajusteita (hedelmäiset ja kukkaistuoksut) ja pukeudu valkoiseen. Niin mehiläishoitajatkin tekevät.

Advertisements